Erasmus+ tapaaminen Irlannissa Malahiden pikkukaupungissa 15-19.5.2017
Vierailun isäntänä toimivat St Sylvesterin Infant Schoolin väki. Mukana tapaamisessa
olivat tietenkin isäntien ja meidän lisäksemme myös muut Erasmusprojektin maat Suomi,
Puola, Espanja ja Turkki. Tällä matkalla ei ollut mukana minkään maan
oppilaita, vaan pelkästään opettajia.
Meidät otettiin Irlantiin
avosylin vastaan ja meille oli järjestetty hieno tervetulojuhla, jossa näimme
Irlantilaiseen perinteeseen kuuluvia esityksiä ja saimme nauttia koulun
vanhempainyhdistyksen järjestämästä tarjoilusta.
Viikon aikana saimme seurata
useita koulun oppitunteja. Luokissa käytettiin padeja apuna monenlaisessa
toiminnassa esim. matematiikan tunneilla kymmenjärjestelmän opetuksessa, animaatioiden
tekemisessä äidinkielen tunnilla jne. Viikon kohokohtana oli viimeisenä päivänä
järjestetty matematiikan teemapäivä, jolloin esim. koulun pihalla
suunnistettiin padien ja Qr-koodien avulla rastilta toiselle. Sieltä löytyi
monenlaista matematiikkaan liittyvää tehtävää.
Irlannin koulujärjestelmä on
kolmivaiheinen. Kaikille pakollinen kahdeksan vuoden mittainen peruskoulu, 5-6
vuotta kestävä toisen asteen koulutus ja korkeakoulutus. Saimme tutustua
opetukseen myös toisessa koulussa, jossa opiskelivat peruskoulun ylemmät luokat
ja kouluun, jossa järjestettiin toisen asteen koulutusta. Kaikissa kouluissa
aisti hengen, jonka mukaan Irlantilaiset olivat hyvin ylpeitä omasta
kouluistaan ja opetuksestaan. Hyvästä syystä!
Irlantilaiseen luontoon ja maisemakuvaan
pääsimme tutustumaan patikoimalla Howthin ulkoilureitillä ja pyöräilemällä
Malahiden ympäristössä. Tutustuimme myös Malahiden linnaan ja kauniiseen
linnapihaan.
Yhtenä päivänä vierailimme Dublinissa, jossa kävimme
kiertoajelulla ja kuulimme monta tarinaa Irlannin mielenkiintoisesta
historiasta.
Irlantilainen elämänmeno ja
työlleen omistautuneet opettajat St Sylvesterin koulussa jättivät jälkeensä
lähtemättömän vaikutuksen. Saavuimme takaisin Kälviälle monta ajatusta
rikkaampana.
Kommentit
Lähetä kommentti