Tekstit

Päätöskokous Torrejón de Ardozissa

Kuva
Viimeinen hankkeen matkoista oli päätöskokous Collegio JABY:ssä Torrejón de Ardozissa Madridin lähettyvillä. Sinne matkustivat koordinaattorit ja joku hankkeessa mukana olleista opettajista, useimmista maista koulunsa rehtori. Niinpä meiltäkin matkustimme minä koordinaattorina ja Sari-rehtori (kuvassa vasemmalla). Ensin työ, sitten huvi: torstaina 7.8. aamulla kokoonnuimme keskustelemaan projektin tavoitteista ja tehtävistä. Päivitimme jo valmiiksi saatuejn tehtävien listaa ja sovimme työnjaosta sen suhteen, mitä vielä on tarpeen tehdä. Samoin katsoimme yhdessä asioita loppuraporttia varten. Hyvällä mallilla olivatkin asiat ja saimme kokouksen varsin pikaisesti päätökseen. Kuvassa edessä Cathy Irlannista, hänen takanaan vasemmalla Maryla ja Ewa Puolasta, seuraavana Sari ja minä (Merja) Suomesta, takana oikealla Amaya, hankkeen pääkoordinaattori Espanjasta, Sakine ja Selma Turkista ja Sharon, Irlannista mukana olleen koulun rehtori. Oma lukunsa oli allekirjoitusten h

Turkin vierailu 21.5.-25.5.2018

Kuva
Vierailimme Turkin Reha Midilli Ilkokulussa Foçassa, jossa on 19 opettajaa ja 265 oppilasta. Foça sijaitsee 70 kilometrin päässä Izmirin maakunnassa Egean meren äärellä.  Maanantaina kouluviikon aluksi vietimme tervetuliais-juhlaa koulun pihalla ulkona lämpimässä ja aurinkoisessa säässä.  Oppilaat esittivät meille tanssi- ja nokkahuiluesitykset, jonka jälkeen siirryimme sisätiloihin tutustumaan koulun päiväkotiopetukseen.  Kävimme myös 1.-4. -luokkalaisten oppitunneilla. Luokkien sisustus poikkeaa selkeästi suomalaisten koulujen sisustuksesta värikkyydessään. Luokan seiniä koristavat opetuskuvat ovat usein käsinmaalattuja. Oppilaat käyttivät oppitunneilla iPadeja, mutta myös perinteiset oppikirjat ja vihkot olivat mukana yhä työskentelyssä.  Iltapäivällä teimme ohjelman mukaisesti veneretken kiertäen Foçan suurimman saaren ja näimme myös nk. Atatürkin saaren sekä uimme Egean meressä. Tiistaina vierailimme Foçan koulutus-, kaupungin- ja hallin

Suomi-viikko 12.3.-16.3.2018

Kuva
Suomi-viikko 12.3.-16.3.2018 Lippukulkue Suomi-viikko alkoi rautatie-asemalta sunnuntai-iltana ja jatkui matkalaisia noutaen kohti maanantaita. Vierailijat nukkuivat lyhyen yön ja aamulla olikin jo tervetulojuhlan vuoro. Koulumme oppilaat muodostivat lippukujanteen, jota pitkin vierailijat kävelivät juhlallisesti saliin, etupenkkiin. Myös Kokkolan sivistyskeskuksesta saapui delegaatio ottamaan vastaan vieraitamme Espanjasta, Puolasta, Irlannista ja Turkista. Puolan tiimi Espanjan tiimi Oppilaamme esittivät ohjelmaa ja kuoro lauloi. Juhlan lopuksi vieraille jaettiin tervetulokassit, joissa oli mm. Suomi-pipo päätä lämmittämään. Lämmikettä tarvittiinkin viikon mittaan. Pakkanen paukkui öisin reippaasti alle kahdenkymmenen miinusasteen. Kokkolan sivistystoimen vieraat Mika Sarkkinen, Suvi Alamaa ja Tuula Storbjörk Maanantai na aloitettiin kauan ja hartaasti suunniteltu Lumiukko-projekti. Vierailevat oppilaat pääsivät majoittajiensa kanssa te